print
64°51' N, 147°48" W, Fairbanks, Alaska

1 2 3 4 5 Seuraava »

University of Alaska Fairbanks - Plussat ja miinukset

m9patu00 Kirjoittanut Tuomas Paloniemi   blogissa 64°51" N, 147°48" W
Julkaistu 28.5.2012, klo 22:51

Kuten lupasin tuossa pari päivää sitten, ajattelin listata University of Alaska Fairbanksin hyviä ja huonoja puolia perusteluineen. Puhun hitusen myös Alaskasta ja vaihtoon lähtemisen eduista.

+ Yliopiston kurssitarjonta. Kursseja on satoja ja taas satoja aina filmivalokuvauksesta viininmaisteluun, japanin kielestä ydinvoimaloiden jäähdytysjärjestelmiin.

+ Kampus. Kampus on pinta-alaltaan pieni (vaikkakin osa kursseista järjestetään downtownissa). Ilmainen bussi kuljettaa, jos on liian laiska kävelläkseen.

+ Harrastusmahdollisuudet. Yliopiston Outdoor Adventures järjestää maksullisia retkiä vaikkapa melomaan tai jääkiipeilemään. Lukuvuosimaksut kattavat ilmaisen kuntosalin, uimahallin ja erilaiset pelikentät. Talvisin latuja on silminkantamattomiin. Fairbanksissa ja lähiympäristössä pääsee helposti snoukkaamaan ja luistelemaan. Myös vaeltaminen onnistuu.

+ Kampuksella on pubi. Paljon livemusaa, hyvää olutta, maailman parhaimpia nachoja. Myös läheinen The Marlin kannattaa kokea!

+ Ihmiset. Alaskassa on monenlaista ihmistä ympäri maailmaa ja Amerikkaa. Jos lähdet esimerkiksi vaihtoon, älä jää yksin möllöttämään. Tapaat varmasti uusia ihmisiä, kun uskallat olla avoin kaikelle ja lähdet kaikenlaisiin kummallisuuksiin mukaan. Ja ainakin alaskalaiset ovat lämminhenkisiä, ystävällisiä, kohteliaita ja avuliaita. Kannattaa tutustua muihinkin kuin vaihtareihin!

+ Luonto on erittäin kaunis. Mitä muuta voit odottaa Alaskalta? Tarpeeksi kirkkaalla ilmalla näet Mt. McKinleyn ja kääntyessäsi 360 astetta näet vuoria joka puolella. Paljon metsiä ja jäätiköitä.

+ Kielitaito. Säikähdin aluksi omaa huonoa englannin kielen taitoa. Koska puhut englantia koko ajan, kielitaito kehittyy ja pian huomaatkin puhuvasi henkeviä, olevasi sarkastinen ja unohtavasi suomen kielen perussanoja.

+ Upea kulttuuriperintö, jota pyritään vaalimaan. Tosin sama efekti on nähtävillä Alaskan intiaaneilla, minkä huomaa vaikkapa saamelaisista. Väkivaltaa ja alkoholismia on paljon.

+/- Sää. Kesällä esimerkiksi Fairbanksin sää lähentelee jopa kolmeakymmentä ja kesällä pääsee kokemaan yöttömän yön. Talvella kaamos yllättää samalla tavalla kuin Suomessa, päivänvaloa oli pahimpina aikoina vain noin tunnin verran. Myös viidenkymmenen asteen pakkaset saattavat rajoittaa.

+/- Dormit. Jos saan suositella, niin kannattaa muuttaa joko Wickershamiin tai Cutleriin. Ne ovat aikuisille ja niissä ei ole typeriä vierailusääntöjä. Nimittäin eräätkin parisuhteessa elävät ystäväni joutuivat nukkumaan huoneessani, sillä asuivat sellaisissa dormeissa, joissa pitää ilmoittaa kulkemisistaan ja niissä oli maksimimäärä vierailuja. Parisuhteellisille siis haastavia. Dormeissa on kuitenkin se mahtava puoli, että auloissa tutustuu väkisin ihmisiin!

- Ilkeä paperisota. Viisumeihin, rokotustodistuksiin, lentolippuihin sun muihin ja niiden hankkimiseen kannattaa varata paljon aikaa. Kela ei tunnu enää missään!

- Jenkkiyliopistojen opintomaksut. Säästä rahaa, jotta voit elellä ilman tiukkoja kukkaron nyörejä. Tai ota opintolainaa. Sain onneksi North2North-stipendin, joka kattoi lentoliput ja asumiskulut. Korotettu opintotuki auttaa paljon. Onneksi yliopisto tarjosi osamaksumahdollisuuden.

- Lentojen kalleus. Koska Alaskassa lentää vain yksi lentoyhtiö, Alaskan sisäiset ja ulos lähtevät lennot ovat kalliita. Ja en ehtinyt nähdä koko osavaltiota tämän takia (enkä saanut ketään ajamaan sitä ympäri). Kesäisin Alaskaan tosin on suora yhteys Saksasta ja se on kuulemma halvempi!

- Ruoka. Kouluruokalan huono taso oli yleinen vitsi. Rasvaa ja sokeria ei säästellä! Maksoin ruuastani aivan liikaa, mutta sain syödä rajattomasti. Kannattaa ehdottomasti miettiä, millaisen meal planin itselleen ottaa ja onko valmis kokkailemaan.

Huh. Toivottavasti tuossa oli suurin osa sellaisia asioita, mitkä teitä lukijoita kiinnostaisi! Pakko myöntää, että näitä juttuja kirjoitellessa tuli ikävä kaikkia ihmisiä, joihin näiden yli neljän kuukauden aikana tutustuin. Myös Alaskaa paikkana on ikävä ja sinne varmasti palaan uudestaan. Vaihtokokemus on muuttanut elämääni ja säilyy mielessäni varmasti hautaan asti. Suosittelen!

 

Kulttuurishokki

m9patu00 Kirjoittanut Tuomas Paloniemi   blogissa 64°51" N, 147°48" W
Julkaistu 25.5.2012, klo 15:19

Moro moro!

Saavuin tosiaan viime viikon maanantaina takaisin Alaskan Fairbanksista päälle parinkymmenen tunnin lentämisen jälkeen Oulun lentokentälle. Helsinki-Vantaalla fiilikset olivat aivan sekaisin. Olenko tullut Suomeen vain lomalle? Mitä tuon päälle neljän kuukauden aikana oikein tapahtui? Ja ennen kaikkea: mitä kieltä nämä kaikki oikein puhuvat?

Kulttuurishokki iskee siis myös toisin päin. Luulin, että paluu arkeen sujuisi todella kivuttomasti. Rakkaat vanhempani hakivat minut Oulun lentokentältä ja kyyneleitä vaihdettiin puolin ja toisin. Sitten matka jatkui rakkaaseen asuntooni, johon kaikki tärkeimmät ystäväni kerääntyivät. Kyllähän mulla oli näitä kaikkia upeita ihmisiä ikävä! Lähdettiin istumaan pubiin ja turinoimaan kaikesta, mitä ihmisille on oikein tapahtunut viimeisten kuukausien aikana.

St. Michaelissa huomasin jo ensimmäisen kulttuurieron. Missä ovat ystävälliset ihmiset? Opin jenkeiltä perusystävällisyyden. Pyydän ihmistä kohteliaasti väistämään, jos haluan hänet ohittaa. Jos tönäisen jotain vahingossa, pyydän reilusti anteeksi. Sanon asiakaspalvelijalle KIITOKSEN. Ja olen iloinen, tässä ryttynaamojen maassa.

Loppuviikko menikin hoitaessa juoksevia asioita. Kelan hommat, muuttoilmoitukset, kämpän siivoaminen. Palautumista normaaliin arkeen. Koska kaikki Alaskassa oli uutta ja jännittävää Ouluun palaaminen on ollut ehkä jopa vähän tylsää. Onneksi hyvät ystävät ovat auttaneet. Olenkin nähnyt ystäviäni joka päivä illanviettojen ja erilaisten aktiviteettien merkeissä. Dormissa asumisessa oli se hyvä puoli, että voin vain koputtaa jonkin kaverin oveen ja pyytää lähtemään ulos. Totuin myös tiiviiseen yhteisöön. Oulussa olenkin koittanut ylläpitää tätä ja hengailla mahdollisimman paljon kaikkien kanssa.

Maanantaina olikin aika lähteä oikeaan kotiin rauhoittumaan ja syömään äidin tekemiä ruokia. Miniloma oli tarpeen, sain kirjoitettua vaihtoraportit ja muut dokumentit, mitä vaihdon jälkeen on pitänyt tehdä. Tokihan unohdin ottaa yhteen hyvin tärkeään lomakkeeseen allekirjoituksen ollessani Alaskassa. Lomake todistaa sen, että olen todella ollut Fairbanksin yliopistossa opiskelemassa. Onneksi Fairbanksin kv-toimistossa oli tyyppejä vielä töissä ja sain skannatun lomakkeen tänne Suomeen parissa päivässä. Muutoin olisi jäänyt loput rahat saamatta North2North-vaihdosta. Sain samalla todistuksen kopion skannattuna sähköpostiini. Ja siellähän ne komeilivat yhä - 4 A:ta kehujen saattelemana!

Onneksi palautumisprosessi on tapahtunut nopeasti. Nimittäin maanantaina alkaa työharjoittelu Radio Megalla. Ei tässä journalistina paljon jää aikaa lepäilyyn! Viimeinen lomaviikonloppu menee muun muassa lentolippuja tilaillessa. Lähden Kööpenhaminaan heinäkuussa. Miksi? No moikkaamaan hyviä ystäviäni vaihdon ajalta. Olivia ja Ajuah! Varautukaa!

(Tämä ei suinkaan ole viimeinen merkintäni, laitan piakkoin plusmiinus-listan vaihtoni ajalta: Mikä oli hyvää? Mikä huonoa?)

Kotona!

m9patu00 Kirjoittanut Tuomas Paloniemi   blogissa 64°51" N, 147°48" W
Julkaistu 16.5.2012, klo 00:16

Noita edellisiä blogipostauksia lukiessa (ja Danielin kommentin jälkeen) oli ihan hyvä, että tulin takaisin kotiin. Suomen kieli on näemmä ruostunut ihan tyystin.

Viimeinen viikko Alaskassa meni final testien merkeissä. Maanantai alkoi nettisivujen suunnittelulla ja yllätyksenä tulleella esseekokeella. Pienessä paniikissa mieleen muistui melkein kaikki online-julkaisun kurssilla opitut asiat. Onneksi koe tehtiin tietokoneluokassa, eikä opettaja valvonut. Selailin koetta tehdessä foorumeita ja erilaisia ohjeita, joista sain apuja nettisivujen tekoon.

Tiistaina päästiin editoimaan radiomainosta ja vastaamaan kahdeksaankymmeneen mahtavaan nippelitietoa vaatineeseen kysymykseen radiokurssin loppukokeessa. Ja tiistain kruunasi TV-reportaasikurssin viimeinen, kahdeksas puhe ja oman viimeisen TV-reportaasin esittely luokalle. Tähän sisältyi myös tunteita. Koska kyseessä oli viimeinen tuntini ikinä Alaskassa, kiitin kaikkia suomeksi ja lopulta englanniksi. Kurssikaverini liikuttuivat ja lempiprofessorini lauloi minulle laulun. Saksaksi ja ruotsiksi. Lopulta koko luokka alkoi nauraa ja ilmapiiri oli pelkästään positiivinen.

Siinä olikin se viikko koulun osalta. Nyt, kun katson tuloksia, niin olen pelkkää hymyä! Sain jokaisesta kurssista arvosanan A, joka on siis korkein arvosana, minkä jenkkien mittapuulla voi saada! Älkää lukijat siis yhtään vähätelkö, kyllä minä jotain oikeita hommiakin siellä Alaskassa tein!

Keskiviikkona alkoikin torstain syntymäpäivien suunnittelu. Lähettiin ostamaan vodkaa, olutta ja grillattavaa. Ja tietenkin Fisherman's friendeja. Joista Suvin kanssa tehtiin Fisu-shotteja. Käytiin parilla pubissa ja törmäsin tuttuuni Annieen, jonka bändin olen nähnyt Pubissa esiintyvän monta kertaa. Kysäisin puolivitsillä haluaisivatko he bändin kanssa esiintyä synttärijuhlissani. Vastaus oli myöntävä! Tiesin bileiden olevan jotain eeppistä, mutta oma bändi!

Torstaina olikin sitten aika juhlia. Harrison oli raivannut kämppänsä (joka siis sijaitsi keskellä metsää) pihan ja raahannut Tannerin kanssa nuotion ympärille kymmenittäin jakkaroita kaikille tarvitseville. Lähdimme valmistelemaan bileitä hyvissä ajoin. Ja totta kai boolikin piti valmistaa hyvissä ajoin.

Boozabalooza alkoi kuudelta. Tavoitteena oli saada aikaan jenkkityyliset kotibileet ja niissä onnistuttiin. Parinkymmenen tärkeän ja loistavan ihmisen voimin biletimme pihalla lopulta aamukuuteen. Fisu teki kauppansa ja kaikki lupasivat tehdä tätä jumalten nektaria myös tulevaisuudessa. Bändi soitti pitkän rupeaman ja ihmiset nauttivat akustisesta livemusiikista. Pidimme puheita, muistelimme vanhoja. Iltaan sisältyi paljon vahvoja tunteita, eikä kukaan halunnut lähteä jatkamaan baariin. Osa joutui lähtemään kotiin aiemmin (kuten eräs ruotsalainen, joka joi liikaa... Suomi-Ruotsi 1-0).

 

Kymmenhenkinen porukka yöpyi Harrisonin kotona ja perjantai menikin rentoutuessa ja naureskellessa edelliselle illalle. Päivällä söimme ehkä elämäni parasta falafelia ja illalla kokoonnuimme viimeiselle illalliselle Fairbanksin parhaimpaan Thai-ravintolaan. Aika oli koittanut ja kaikkien oli lähdettävä suuntaan jos toiseen. Lukukausi päättyi ja suurin osa ihmisistä häipyi Fairbanksista viikonlopun aikana.

Kuten minä. Lauantaina oli dormin loppusiivouksen aika. Mitään sakkoja ei tullut, pelkkiä kehuja siisteydestä. Siitä huoneesta, jota ei oltu siivottu neljään kuukauteen! Unohdin noutaa vuokratakuun vaihtaritoimistosta ajoissa, joten saan ne 300 euroa vasta jossain vaiheessa Suomeen postitettuna. Lopulta oli lähdön hetki. Soitin kaikki tärkeimmät ihmiset Wickershamin aulaan, nauroimme ja itkimme ja lähdin kohti lentokenttää Tannerin, Harrisonin, Donovanin, Suvin ja Kirkin saattelemana.

Lento Fairbanksista Seattleen meni kivuttomasti. Olin etukäteen varannut hotellihuoneen Seattlesta, jotta nukkuisin hyvät yöunet ennen lentorupeamaa. Pah, muistelin vain kaikkea kokemaani ja katselin vanhoja kuvia reissulta. Äitienpäivä-aamun kiersin Seattlea 25 lämpöasteen voimalla. Lähdin lennolle Seattlesta Amsterdamiin, Helsinkiin ja lopulta Ouluun. Jotenkin viisaana osasin nukkua oikein. Vaikka lennot kestivät vaihtoineen noin 20 tuntia, en potenut suurta väsymystä maanantai-iltana Oulussa.

Oulussa minua vastassa olivat rakkaat vanhempani ja lopulta vanha kunnon asuntoni oli täynnä hyviä ystäviäni. Ihmiset hokivat samaa: "Aivan kuin et ikinä olisi edes ollut poissa!"

Aivan, mutta nyt vain ihmettelen tätä suomen kielen paljoutta. Onneksi ruisleipä on aivan yhtä hyvää kuin aina ennenkin.

(Käytin postauksessa kovaa sensuuria kuvien suhteen. Syystä.)

Viikon päästä nähdään!

m9patu00 Kirjoittanut Tuomas Paloniemi   blogissa 64°51" N, 147°48" W
Julkaistu 7.5.2012, klo 12:10

Viikon päästä ollaankin sitten takaisin Suomessa. Tarkalleen maanantaina kello 17:45. Huh! Tuntuu melko hullulta miettiä asiaa. Koska ei tätä ole oikein ehtinyt viime päivinä miettiä. Loppukokeet ja -projektit ovat vieneet kaiken ajan. Ja samalla pitää nauttia vielä viimeisistä hetkistä!

Viime viikko meni tosiaankin painiessa kaikkien viimeisten tehtävien parissa. Mulla oli maanantaina juttukeikka, jossa kävin paikallisessa zumbamaratonissa. Tämä zumbatuokio oli samalla hyväntekeväisyystilaisuus Amerikan Sydänterveysyhdistykselle. Juttukeikkahan oli täysi fiasko, olin katsomassa, kun peräti kymmenen mummoa zumbasi latinorytmien tahtiin. Hauskan ja haastavan tästä jutusta teki kuitenkin se, miten TV-reppari piti toteuttaa.

Jokaiseen TV-reppariinhan on vaadittu stand-up, eli raportoiminen paikan päältä. Professori on samalla viikoittain vaatinut meitä pitämään puheen omasta tuotoksesta. Viime viikolla proffa oli jossain konferenssissa ja täten stand-uppi oli kestoltaan noin 45 sekuntia, eli tavallaan simuloitiin liveraportointia paikan päältä. Ottoja otin yhteensä sen parikymmentä ihmisten katsellessa vierestä.

Alkuviikosta tuli kokeiltua myös paikallinen terveydenhuolto. Wickershamissa asuu eräs suuhygienistiopiskelija, jolle valitin pari viikkoa sitten ienkipujani. Camille katsoi ikeniä ja totesi, että niissä on alkavaa ientulehdusta. Kävin hänen vastaanotolla poistattamassa hammaskiveä, johon meni se nelisen tuntia. Olin kuulemma todella hyvä harjoituspotilas, sillä en valittanut kertaakaan, vaikka jouduin makaamaan tuolissa pitkään yhteensä neljän eri ihmisen ronkkiessa suutani. Koska ientulehdus oli saatava pikimmiten pois, sain lääkekuurin ja nyt syönkin vielä pari päivää penisilliiniä.

Kehitin viikon aikana myös oman lopputyöni valokuvauskurssille. Sunnuntaina tein kuvia sen seitsemän tuntia ja loppuviikon aikana käytin kuvien parissa (kehystämisineen jne.) yhteensä varmaan sen kymmenen tuntia. Perjantaina tämä työ kuitenkin palkittiin. Meillä filmikuvauskurssilaisilla oli digikuvauskurssilaisten kanssa yhteinen valokuvanäyttely! Ja valokuvausopettajani kehui kuvia - aikoo kuulemma antaa todella hyvän arvosanan.

"Trailer parks" by Tuomas Paloniemi
 
Random-ihmisiä tutkailemassa kuvia

Tätä ennen perjantaina kävin katsastamassa kampuksen taidemyyjäisiä ja kaverini Suvin teatterikurssin finaaliesityksen. Ja valokuvausnäyttelyn jälkeen tein myös viimeisen TV-repparini, joka oli täysin spontaani. Wood Centerin katolla järjestettiin tapahtuma, jolla kerättiin varoja ilmaisfestariin Clucking Blossomiin. Kuulin siitä noin tuntia ennen tapahtuman alkua. Juoksin suoraan valokuvausnäyttelystä kuvaamaan bändejä ja haastattelemaan ihmisiä. Uskotte varmaan, että mulla oli kiire myös pubiin. Kouluhommien tekeminen perjantaina vaatii aikamoista sisua...

Mitäs muuta viikon aikana tapahtui? Olen pyrkinyt hengailemaan kavereiden kanssa niin paljon kuin mahdollista. Olen pyörinyt etsimässä viimeisiä tuliaisia. Kävin myös paikallisessa asekaupassa ihailemassa pyssyvalikoimia. Syönyt ehkä tämän hetkisen elämäni yhtä parhainta jäätelöä. Ja opiskellut. Aloitin myös pakkaamaan tavaroita. Kävi ilmi, etten millään saa mahdutettua kaikkea tätä tavaramäärää yhteen matkalaukkuun ja käsimatkatavaraan. Huomenna lähdenkin etsimään mahdollisimman halpaa matkalaukkua.

Nyt pitäisi opiskella kuitenkin vähän lisää. Huomenna on ylläri esseekoe online-julkaisun kurssille. Ja tiistaina pitäisi pitää puhe ja käydä radion loppukokeessa. Tämän jälkeen koulu on kuitenkin ohi. Näin se aika vain hupeni. Onneksi tuleva viikko sisältää muun muassa jättimegasuperhypersuuret synttäribileet. Kenelle? No mulle toki! Katotaan, kestääkö jenkit Fisua!

Hauskaa vappua!

m9patu00 Kirjoittanut Tuomas Paloniemi   blogissa 64°51" N, 147°48" W
Julkaistu 30.4.2012, klo 11:09

Nythän on tosiaan vielä sunnuntai-ilta, kun tätä täältä kirjoitan. Siltikin, hauskaa vappua ihan jokaiselle! Hitusen harmittaa, että tänä vuonna jäi Suomen vappukarkelot juhlimatta. Hyvänä korvikkeena Fairbanksin yliopisto järjesti tänä viikonloppuna Springfestit, eli kevään suurimmat karkelot ennen loppurutistusta, final testejä.

Torstaina Springfestit päräytettiin käyntiin kunnon amerikkalaisen barbequen, eli suomalaisittain rillattiin ison porukan voimin. Koko kampus sai ilmasta ruokaa keskusaukiolla. Päivän aikana kampusalueella oli tanssikilpailuja, elektronisen musiikin bileet ja tämän yliopiston perinne, eli Gruening-rakennuksen katolta heitettiin maahan vesimeloneja. Naureskeltiin kavereiden kanssa, että opiskelijoilta perittävät maksut menevät kyllä hyvään tarkoitukseen. Vesimeloneja. Maahan. Ihan oikeasti? En onnistunut selvittämään, mistä ihmeestä tämä perinne juontaa juurensa...

 
 
 

Perjantai oli kaikille vapaapäivä! Perjantai oli samalla case day, eli päivän aikana oli juotava 24 olutta. 24 tunnin sisään. Urheina minä, Harrison ja Alex aloitettiin mun huoneessa jo hyvissä ajoin. Tämän jälkeen kierreltiin kampusta ympäriinsä. Urhea joukkomme kasvoi, kun suunnistimme mutalentopallon kautta Cutleriin, mihin oli tehty aitaus yli 21-vuotiaille. Ensimmäistä kertaa täällä ollessani sain juoda olutta ulkona! Muutoinhan se on ehdottoman kiellettyä.

 

Ilta jatkui livekeikan merkeissä. Mackelmore&Ryan Lewis, eli minulle melkein tuntemattomat artistit vetivät kampuksella keikan. Olin kuullut näiltä kavereilta entuudestaan vain yhden biisin. Sen, jonka Tanner tutustutti meidän kaveriporukalle tämän lukuvuoden alkua. Biisiä tai artisteja ei tuntenut kukaan, mutta siitä tuli yhtäkkiä meidän porukan bilebiisi ja täysin yllätyksenä nämä kaverit tulivat tänne keikkailemaan. Huikeaa!

Vielä huikeampaa oli kuitenkin lauantaina, kun saimme Claudian, Tannerin ja Charlesin kanssa vihdoinkin periamerikkalaisiin kotibileisiin. Siis juuri niihin, mitä näkee vain elokuvissa. Fairbanksin kuumin nuoriso oli pakkautunut kaksikerroksiseen taloon. Meitä oli talossa päälle viitisenkymmentä. Bileet olivat pelkästään kutsuvieraille ja olimme todella otettuja tästä tunnustuksesta. Vielä enemmän olin otettu siitä, että minä ja Claudia olimme ainoat vaihtarit koko talossa. Nähtävästi olen tutustunut oikeisiin tyyppeihin! Kotibileiksi vielä yllättävämpää oli se, että talon alakerrassa esiintyi KOLME livebändiä. Ja vaikka alkoholi virtasi, kaikki olivat talossa pitämässä hauskaa, kukaan ei örveltänyt eikä tapellut ja bilevieraat lähtivät ajoissa koteihinsa.

Tosin koteihin ajettiin autolla. Meillä on ollut onneksi aina designated driver, eli kuski, joka ei ota alkoholia tippaakaan. Osalla kuitenkaan ei näin ole. Ihmiset kuvittelevat, että täällä on perusoikeus ajaa humalassa kotiin. Tyypillistä ihmisille on mennä autolla baariin, ottaa kolme-neljä olutta ja lähteä ajelemaan. Uskomatonta. Alaskassa poliisit ovat valppaana näitä tapauksia varten, sillä liikennekuolemia on käsittääkseni kännikuskien takia paljon. Ihmisille annetaan sakkoja ja linnatuomioita kännissä ajamisesta ja osalle asennetaan autoihin alkometrejä, joihin puhalletaan ennen liikkeelle lähtöä.

Nyt täällä on se aika vuodesta, jolloin projektit pukkaa päälle. Tämän takia olinkin pimiössä tänään yhteensä sen seitsemän tuntia kehittämässä kuvia. Oma valokuvausprojektini on trailer parkeista ja sen deadline on ensi viikolla. Kävin valokuvailemassa nuhjuisia asuntovaunu- ja mitälielähiöitä. Tätä projektia tehdessä piti olla vähän varuillaan. Olen käsittänyt, että jos ihmisten maille menee täällä ilman lupaa, saattaa saada kuulasta kalloon. Charlesin auto oli koko ajan lähtövalmiudessa, kun juoksin kuvailemassa. Vain yhdessä paikassa kuumotti - erään trailerin takaa nousi haukkumaan ensin yksi koira. Sen jälkeen toinen, kolmas ja lopulta koiria oli kahdeksan kappaletta. Siinä vaiheessa todettiin Charlesin kanssa, että on parempi lähteä. Kuvista saan tuomion huomenna ja saattaa olla, että joudun vielä valokuvailemaan. Näyttelyn avajaiset on perjantaina...

Seuraavalla viikolla pitäisi tehdä vielä kaksi TV-repparia, suunnitella eräät nettisivut loppuun ja viimeistellä radion loppuprojekti. Viimeisellä viikolla on kaksi loppukoetta. Ja lopulta tämä kaikki on ohi. Koko reissu.

1 2 3 4 5 Seuraava »